Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Ai tän ei pitäiskään olla ruskea

Ai tän ei pitäiskään olla ruskea

Viimeksi kun uumoilin, että seuraavakin hurahtamisen kohteeni olisi epäilemättä jollain tavalla hippiä, en silti villeimmissä kuvitelmissanikaan voinut aavistaa, että hurahdan seuraavaksi siivoamiseen. Kas kun minä vihaan siivoamista. Se on nähdäkseni kotitöistä se kaikkein ääliömäisin ja älyttömin.

Siivota pitää vähän väliä, ja ihan kohta on taas sotkuista. Loputon suo, joka ei tuota mitään iloa. Paitsi sitten kun tuntikausien kidutuksen jälkeen on puhdasta, se on ihan kiva. Vartin. Sitten on taas sotkuista. Olen ollut valmis ulkoistamaan kotini siivouksen jo hyvän tovin.

Mutta nyt?

Lue lisää Ai tän ei pitäiskään olla ruskea

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Ai että mä olen seonnut

Ai että mä olen seonnut

Muistatteko noin vuosi sitten, kun kerroin tajunneeni olleeni itseäni kohtaan monta vuotta ihan totaalinen mulkku? Sitä tietysti luulisi, että tämä tajuaminen olisi ajanut jonkinlaiseen muutokseen, mutta ei. Tiedosta harvoin seuraa toimintaa. Vaadittiin vielä yksi vuosi mulkkuutta ja kymmenkunta oivallusta, ennen kuin mitään tapahtui.

Ja sitten kyllä tapahtui senkin edestä

Lue lisää Ai että mä olen seonnut

Kirjoitettu 1 kommentti artikkeliin Ei mutan muttaa

Ei mutan muttaa

En välttämättä sanoisi, että kulunut 12 kuukautta olisi ollut elämässäni helppo, mutta se toi mukanaan oivalluksia. Ensin niitä heiteltiin minulle lempeästi. Kas tässä, ota koppi. Sitten niitä alkoi tulla vähän rivakammalla tahdilla. Nyt on kuin istuisi tenniskentällä oikosulkuun menneen pallonsyöttökoneen edessä, housut punaisessa pinnoitteessa, naama mustelmilla.

Alright, elämä, I get it. Sulla on asiaa.

Näistä päin turpavärkkiä singahtelevista elämänopetuksista kouraan on tarttunut yksi erityisen väkevä, jonka haluaisin jakaa teidän kanssanne. Se menee näin.

Minä olen vastuussa. Minä vain olen.

Lue lisää Ei mutan muttaa

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Malja jokaiselle mäelle ja yksi ystävälle

Malja jokaiselle mäelle ja yksi ystävälle

Isälläni oli yritys. Mummollani kahvila. Ukkini myi päivätyönsä ohessa kaikkea vakuutuksista rapuihin. Ellen väärin muista, isoukkini oli suutari. Ja toisella puolen sukuhaaraa on maanviljelijöitä. Voisi ehkä sanoa, että päätös yrittäjäksi ryhtymisestä oli vain ajan kysymys ja tavallaan se olisi totta. Mutta tosiasiassa se ei ole totta ollenkaan.

Tästä rohkeudesta ja päättäväisyydestä on enimmäkseen kiittäminen yhtä ihmistä elämässäni, nimittäin Janne Jääskeläistä.

Lue lisää Malja jokaiselle mäelle ja yksi ystävälle

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Pitääkö sinutkin huostaanottaa?

Pitääkö sinutkin huostaanottaa?

Jos olisin itseni lapsi, viimeisen vuoden aikana minut olisi huostaanotettu. Olin kakara, jolla ei ollut mitään kotiintulo- tai nukkumaanmenoaikoja, säännöllistä ruokarytmiä tai karkkipäiviä. Kanssani oli ihan turha edes aloittaa keskustelua liikunnasta tai ulkoilusta, koska nyt just ei ehdi ja on ollut vähän kiire.

Annoin itseni tehdä töitä yömyöhään ja uhrasin työn alttarilla kaikki vapaapäivätkin. Ellei minulla olisi käsittämätöntä lahjaa saada unenpäästä kiinni ja nukkua kokonaisia öitä äärimmäisessä stressissäkin, en ehkä olisi tolpillani ja järjissäni juuri nyt.

Meinasin pillahtaa itkuun, kun yhtäkkiä kevätauringon valjetessa minullekin valkeni, millainen mulkku olen ollut omaa kehoani kohtaan.

Lue lisää Pitääkö sinutkin huostaanottaa?

Kirjoitettu 1 kommentti artikkeliin Sytytetään tulet pitkin rantoja

Sytytetään tulet pitkin rantoja

”Riko mun rytmi / tuhoo harmonia / seuraa mun jälkii / peitä ne, ettei voida palata / hiivi mun takana / tanssi mun mukana / kulje mun varjona / hyppää mun takia”
-Pariisin Kevät (kuuntele biisi, se on hypnoottinen: Spotify/YouTube)

Kerroin hiljattain Facebookille, että minulla ei ole vähääkään stressiä. Päivitystä oli pakko pohjustaa sanoin ”uskookohan kukaan, jos sanon”, koska olen ollut stressaantunut niin kauan kuin kukaan pystyy muistamaan. Ei traagista, ei koomista, ihan normaalia minulle. Mutta nyt, tadaa, ei stressiä. Mitä tapahtui?

Lue lisää Sytytetään tulet pitkin rantoja

Kirjoitettu 2 kommenttia artikkeliin Mitä tahansa kestää aina kymmenen sekuntia kerrallaan

Mitä tahansa kestää aina kymmenen sekuntia kerrallaan

”Vuosi 2016 ei tosiaan ole ollut juuri kenenkään lempivuosi”, kirjoittaa kollegani Noora Stapleton. Ei ole ei. Itse asiassa vilkutan vuodelle 2016 tuntematta minkäänlaista ystävällistä haikeutta. Vuosi on kuitenkin vahvistanut hauskan populaarikulttuuriteorian, jonka elämääni toi Netflix-sarja Unbreakable Kimmy Schmidt.

Spoilaamatta liikoja avaan sarjan ideaa tämän verran: tarina kertoo nuoresta naisesta, joka on viettänyt 15 vuotta elämästään bunkkerissa maan alla hullun uskonlahkon kidnappaamana. Bunkkerissa ollessaan Kimmyn on väännettävä valtavaa kampea tuottaakseen (tietämättään) sähköä lahkon johtajan viihdelaitteisiin. Tehtävä on uuvuttava ja yksitoikkoinen.

Kun Kimmylta kysytään, miten hän jaksoi vääntää kampea tuntikausia, hän vastaa:

”I learned a long time ago that a person can stand just about anything for 10 seconds, then you just start on a new 10 seconds. All you’ve got to do is take it 10 seconds at a time.”

Tämähän pätee sitten kokolailla ihan kaikkeen.

Lue lisää Mitä tahansa kestää aina kymmenen sekuntia kerrallaan

Kirjoitettu 1 kommentti artikkeliin Kaamosmöngintää

Kaamosmöngintää

Kaamosaika saa minussa näemmä esiin elämän kyseenalaistajan. En koe olevani kaamosmasentunut tai -lamaantunut. Tunnen vain sitä olemassaolon tuskaa, joka osaavammissa käsissä taipuisi runoiksi tai maalauksiksi.

Valtaosaa meistä ajavat tietyt olemassaolon kysymykset: Miksi olemme olemassa? Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä?

Lue lisää Kaamosmöngintää