Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin En tiennyt että osaan näin lukea

En tiennyt että osaan näin lukea

Uusi vuosi alkoi, kaikenlaisia lupauksia tehtiin kaikkialla päin maailmaa. Aiempina vuosina olen suoritus- ja tavoiteorientoituneena ihmisenä itsekin tehnyt kaikenlaisia lupauksia ja tavoitteita uusille vuosille. Tänä vuonna lähestyin asiaa toisin.

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että olisi kiva lukea enemmän. Näin olen huokaillut mielessäni ja silti mitään ei ole tapahtunut asian tiimoilla kuitenkaan. Välillä olen laittanut itselleni jonkun lukutavoitteen ja sitten suorittanut menemään. Välillä elämää on tapahtunut ja tavoite on jäänyt kesken. Lopputulos: jatkan uudelleen ja uudelleen lukemisen perään huokailemista.

Mitä teen sen sijaan että lukisin?

Johonkinhan se aika kuitenkin menee. Se aika, jonka teknisesti ottaen haluaisin antaa lukemiselle. Teen jotain muuta, mutta mitä?

Kylmänviileä vastaus on: digilaitteen äärellä. Viihdyn telkkarin äärellä Netflixiä katsellen, puhelimen äärellä reelsejä scrollaillen ja arpoen, onko Mastodon, Bluesky vai Threads varteenotettava Twitterin korvaaja ja erityisen paljon vietän aikaa iPadin äärellä pelaten Genshin Impactia.

Niinpä päätin koittaa, että mitä tapahtuu, jos uuden vuoden lupausten sijaan iskenkin tammikuun alusta päälle digipaaston. Ei totaalilakkoa (olenhan nytkin koneella tätä kirjoittamassa), koska se ei ole työn puolesta oikein mahdollistakaan ja koska ajattelen, että pieni annos digiä on ihmiselle ihan hyväksi. Mutta paasto: pienempiä annoskokoja ja pidempiä taukoja.

Digipaasto, päivä numero viisi

Takana on neljä ja puoli päivää tätä kokeilua ja toistaiseksi saldona on kaksi luettua kirjaa ja useita lukutunteja. Suorituksia keskeisempää on kuitenkin se tuntuma, mikä näinä päivinä on ollut asioihin. Tuntuma on se, että lukeminen on ollut vaivatonta ja suorastaan koukuttavaa.

Kun mieleni tekisi tarttua digilaitteeseen, tuumin itsekseni, että “vähän myöhemmin sitten”. Sitten odottelen hetken ja huomaan, että seuraava impulssi on tarttua kirjaan. (Viihdettähän sekin on.)

On käynyt samoin kuin sokeripaastossa. Kun ei kuukauteen syö sokeria, yhtäkkiä hedelmät alkavat maistua tosi makeilta.

Lukuiloa jälleen etsimässä

Olin lapsena varsinainen lukutoukka. Sitten menin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta ja tuhosin lukuiloni tyystin. Vuosikausia se on ollut kateissa. Nyt hiljalleen olen alkanut taas löytää lukemisen äärelle takaisin. Olen ylipäätään alkanut löytää itseni äärelle takaisin.

Niinpä pyrin lukemaan vain ilolla ja vain kirjoja, jotka todella kiehtovat ja koukuttavat. Toki purin antamaan myös erikoisille, hankalille tai hitaasti aukeaville kirjoille mahdollisuuden, mutten silti pakota. Lisäksi olen pyrkinyt lukemaan loppuun kirjoja, jotka ovat olleet kesken kauan, koska tunnen valtavaa tyydytystä asioiden valmiiksi saamisesta.

Jännä nähdä, miten tilanne tästä etenee. Nyt nappaan kirjan kainaloon ja lähden tutkimaan Kööpenhaminaa. Lukemisiin!

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Olenko laiska ja huono googlaamaan, jos kysyn?

Olenko laiska ja huono googlaamaan, jos kysyn?

Kun tarvitsen internetistä jotain tietoa, aloitan reippaan googlaamisen. Löydän lupaavalta vaikuttavan hakutuloksen. Klikkaan tieni sivustolle ja alan etsiä. Eksyn sivupolun sivupolulle. Silmät harovat tekstimassaa toisensa perään etsien johtolankaa siitä, että olen oikeilla jäljillä.

En kuitenkaan löydä etsimääni. Uuvun alta aikayksikön. Ryhti lysähtää kasaan. Luovutan.

Onko keskittymiskykyni todella näin pirstaloitunut? Olenko huono googlaamaan? Eikö kärsivällisyyteni mitenkään riitä tämän enempään? Ovatko tiedonhakutaitoni alkeelliset? Enkö vaan osaa? Vai olenko laiska, tyhmä ja saamaton?

Luultavasti kaikkea tästä ja ei mitään näistä

On totta, että keskittymiskykyni on pirstaloitunut. Vaikka meditoin 10 minuuttia joka aamu, ei se auta palauttamaan vuosikausien nopeatempoisen työelämän, multitaskauksen ja älylaitteiden aivojen runtelua. Vasta nyt huomaan, miten nopeasti uuvun ja miten lyhyeksi sinnikkyyteni on paikoin käynyt – ja mietin kuumeisesti, mitä voin tehdä asialle.

Keskittymiskyvyn ja sinnikkyyden pitää riittää hirvittävän moneen asiaan, mutta kaikkeen ne eivät riitä. Aivot ovat oppineet (laiskuuttaan, energiatehokkuuttaan ja kokemuksesta) arvioimaan lennossa, kannattaako pinnistellä vai ei. Toisinaan ne eivät jaksa pinnistellä silloinkaan, kun kannattaisi. Silloin iskee murheellinen epätoivo ja huonommuuden tunne – miten voin olla NÄIN repaleinen?

Saako kysyä apua, jos ei ansaitse sitä?

Viimeisimmäksi epätoivo iski Tilastokeskuksen sivuilla, kun etsin tiettyjä tilastoja tulevaa tietokirjaa varten. Olin mielestäni etsimässä selkeää asiaa ja Tilastokeskuksella on melko hyvät verkkosivut. Selasin ja kahlasin ja eksyin ja etsin. Sitten tajusin, etten löydä ja harmistuin.

Iski tuttu kysymys: voinko lähettää asiakaspalveluun kysymyksen, vai ajattelevatko he siellä, että olen laiska ja tyhmä, kun en tämän vertaa heidän sivuiltaan jaksa etsiä tai osaa löytää. Kauanko pitää ensin itse yrittää, että on ansainnut oikeuden pyytää apua?

Toiset harhailevat kaupoissa viimeiseen asti itse asiaa etsien ennen kuin kysyvät myyjältä. Minä taas marssin kaupassa myyjän luo melkein heti, kun sellaisen jossain näen. Sen sijaan internetissä iskee joku ihme jääräpäisyys-kainous-hävetys. Enhän minä nyt voi mitään apua pyytää tämmöisen naurettavan räpellyksen jälkeen. Vaikka kukaan ei edes tiedä eikä näe, että kauanko olen siellä päätäni seinään hakannut!

Siispä kysyin ja onneksi kysyin

Torhiinnuin lopulta ja laitoin Tilastokeskukseen viestin lomakkeella. Kerroin mitä etsin ja miksi etsin. Nuolin hetken haavojani ja painuin päivän muiden töiden pariin.

Muutaman tunnin päästä sähköposti kilahti ja sain vastauksen Tilastokeskuksen informaatikolta. Ja minkä vastauksen sainkaan! Pitkän, monipuolisen ja perusteellisen. Siinä oli kaikki, mitä olin ikinä keksinyt etsiä ja toivoa ja aika paljon päälle. Oli selvityksiä ja selostuksia. Oli linkkejä myös muihin lähteisiin. Yhteystietoja, mistä kysyä vielä lisää tarkemmin.

Luojan kiitos kysyin. Vaikka minulla olisi ollut kaikki maailman keskittymiskyky ja sinnikkyys, en ehkä silti olisi koskaan löytänyt kaikkea tätä tietoa yksin. Tietoa, joka hänellä oli jo hallussa ja jonka hän pystyi toimittamaan minulle muutamassa tunnissa selkeässä sähköpostiviestissä.

Ehkä pirstaloitumistamme ei voi enää tyystin estää. Ehkä emme enää pärjää pelkästään sinnikkyydellä ja keskittymällä. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että ehkä selviämme kysymällä ja apua pyytämällä – ja tietoa ja osaamista jakamalla.

Siis jos sinun on pitänyt joskus kysyä jotain – minulta, tai joltain muulta – niin mitä jos vaan kysyisit?

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Minkä jälkeen sinulla ei vaan voi olla enempää?

Minkä jälkeen sinulla ei vaan voi olla enempää?

Tänä aamuna Instagramissa vanha koulututtuni kirjoitti, että hän toivoo ”tulevaisuudelta aina eniten sitä, että saisi pitää sen, mitä jo on”. Twitterissä Marko Suomi puolestaan jakoi Ylen artikkelin kolmesti loppuunpalaneesta naisesta.

Nämä saivat jonkun synapsin aivoissa aktivoitumaan ja yhtäkkiä aloin miettiä, minkä verran asioita ihmisillä ylipäätään voi olla. Onko aikamme uupumisen, kiireen ja jatkuvan paremman elämän rakentamisen ytimessä virheellinen kuvitelma, että kaikki on mahdollista ja täten kaikkea pitää tavoitella?

Entä jos elämämme piirillä on mitta

Tulin ajatelleeksi, että mitä jos elämässä olevien asioiden määrä olisikin jollain tapaa samanlainen vakio kuin vuorokauden tunnit. Siis että jokaisella on 24 tuntia joka päivä ja jokaisella on 24 asiaa, joista on realistista pitää huolta. Leiki hetki kanssani tällä ajatuksella.

Mieti, mitä sinulla jo on. Perhettäsi, ystäviäsi, hyvän päivän tuttujasi, harrastuksiasi, rutiinejasi, kotiasi, kesämökkiäsi, laivaasi tai autoasi tai polkupyörääsi, lemmikkejäsi, soittimiasi, taitojasi, fyysistä kuntoasi, muuta maallista omaisuuttasi, projektejasi ja tavoitteitasi. Montako voisit ottaa tähän kasaan lisää, että et alkaisi laiminlyödä mitään jo olemassa olevaa?

Mikä on uuden arvo, jos sen suhteuttaa vanhan arvoon?

Jos opettelet uuden kielen, oletko valmis unohtamaan jotain muuta? Jos löydät uuden ystävän, oletko valmis luopumaan yhdestä vanhasta? Jos otat elämääsi uuden projektin, kestätkö, jos joku muu elämäsi nurkka alkaa repsottaa? Mikä on uusien asioiden, taitojen, ihmisten ja omaisuuden haalimisen hinta?

Tietenkään se, että opettelee uuden kielen, ei tarkoita vanhan unohtumista. Mutta montaako kieltä ihminen voi osata ja ylläpitää, ennen kuin joku unohtuu? Tai tarkoittaako loputon kielten opettelu sitä, ettet ehdi huoltaa polkupyörääsi?

Kaikki, mistä emme pidä huolta, ennen pitkää rapistuu: ihmissuhteet, taidot, kunto ja omaisuus yhtä lailla. Vaatteet pölyyntyvät nurkissa, soitinten ääni tunkkastuu, Cooperin testin tulos laskee, puutarha pajukoituu, maali hilseilee, ystävä vastaa puhelimeen vähän vähemmän innostuneesti. Saamme pitää vain sen, mistä pidämme huolta.

Montako asiaa yhden ihmisen on mahdollista pitää?

Tunti on vaikea mittayksikkö

Keskusteluissa vilisevät kaikki ne lukemattomat lukemattomat kirjat, ne kaikki syksyn uudet taitokurssit, itsensäkehittämisprojektit, uudet kesämökit, meditointihaasteet ja kaikki se, mihin pitäisi ryhtyä. Ihmiset kipuilevat, kun eivät voi ottaa kaikkea sitä uutta, mitä haluaisivat.

Suunnilleen jokainen tuskailee sen kanssa, että vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen. Ehkä tuntien miettiminen ei kuitenkaan auta meitä tarkastelemaan elämäämme kokonaisuutena? Mitä jos kyse ei ole siitä, onko meillä aikaa vaan siitä, onko elämässämme tilaa jollekin uudelle, mitä siellä ei vielä ole?

Mitä jos laarini on jo täynnä? Mitä jos minulla on jo ne 24 (tai oikeastaan 240) asiaa, joiden ylläpitoon minun tulisi keskittyä, jos haluan pitää ne?

Entäs jos oikea kysymys ei olekaan, että ”mitä uutta voin ottaa” vaan toteamus, että en voi ottaa enää mitään uutta! Tai siis voin, mutta minun on tehtävä se tietäen, että luovun silloin jostain vanhasta.

Tarvitsemmeko jonkun sanomaan, että tämä riittää?

Tuntuu, että korona antoi monelle hyvän syyn olla kotona, tehdä vähemmän ja jättäytyä pois niistä lukuisista sitoumuksista, jotka on joskus tullut tehneeksi. Tarvitsimme ulkopuolelta painavan syyn, jolle emme itse voineet mitään.

Mutta mitä meille tapahtuu, kun aika joskus taas muuttuu ja koko mahdollisuuksien maailma aukeaa jälleen edessämme? Entä se mahdollisuuksien maailma, joka edelleen on saatavilla koronasta huolimatta?

Helpottaisiko tuskaasi, jos olisi joku quota, jonka täyttyminen olisi merkki siitä, että nyt sinun rajasi on tässä? Loppuisiko päättymätön kaiken tavoittelu, helpottaisiko fomo? Muuttuisiko ein sanominen helpommaksi?

”Kiitos kutsusta, olisi kiva osallistua, mutta minun 24 asiaani on täynnä ja joutuisin heittämään isäni yli laidan, jos sanoisin tälle kyllä.”

Vain kourallinen rakastettavia asioita

Itselleni tämä kevät on ollut tärkeä. Korona pakotti minut kuukausiksi aloilleen, muutto maalle toi elämääni uusia asioita. Se myös vei elämästäni paljon asioita. Paljon asioita jäi Helsinkiin. Isoja paloja arjesta katosi koronan myötä.

Silti liikutuin miltei kyyneliin ystäväni Instagram-päivityksestä. Oivalsin, että haluan pitää tämän. Tämän arjen, tämän työn, tämän kodin, tämän perheen. Se tarkoittaa sitä, että kovin monelle muulle asialle en voi enää sanoa kyllä.

Saan toivottavasti pitää sen, mistä olen valmis pitämään huolta.

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Miten niin tämä ei muka tule tänään valmiiksi?

Miten niin tämä ei muka tule tänään valmiiksi?

Olen äärimmäisen huono sietämään keskeneräistä työtä. Se on luonnollisesti yhtä paljon siunaus kuin se on kirouskin. Ilta-aurinko on alkanut laskea jo aikaa sitten ja silti minä ehdotan kummitädille, että josko kuitenkin haravoitaisiin tämä pelto loppuun. Eihän tätä nyt enää niin montaa kymmentä metriä ole jäljellä…

Muuttolaatikot on aina käytännössä päivässä, parissa purettu. Puu-urakat tehdään kerralla liiteriin. Auringonpistoksen seurauksena saatan oksentaa koko seuraavan yön, mutta kun on kerran aloitettu, niin nurmikko leikataan kyllä todellakin loppuun asti.

Mutta ne uunipellit?

Lue lisää Miten niin tämä ei muka tule tänään valmiiksi?

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Lakkaa suhtautumasta viesteihin kuin todistusaineistoon

Lakkaa suhtautumasta viesteihin kuin todistusaineistoon

Onko sinulla taipumusta tuijottaa viestiä ja miettiä, että mitähän tuo lähettäjä tällä oikein tarkoittaa? Entä onko sinulla tapana etsiä metatason viestejä sanottujen sanojen takana? Minulla on ollut, koska olen tällainen kielen tasoihin ja monimerkityksellisyyteen rakastunut ja huonohkolla itsetunnolla riivattu ylianalysoija.

Mutta tiiäks mitä olen tässä hiljattain – vaihteeksi – tajunnut? Se on maailman turhinta ja typerintä hommaa. Se on myös yksi niitä asioita, joka vie kaiken hapen elämästä ja vieraannuttaa ihmisen hetkestä. Se uuvuttaa myös ne, jotka yrittävät meille jotain viestiä.

Jaa että mitä että? No annahan kun yritän selittää.

Lue lisää Lakkaa suhtautumasta viesteihin kuin todistusaineistoon

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Mitä eroa on pelolla ja demonilla?

Mitä eroa on pelolla ja demonilla?

Pelko on ihmiskehon normaali reaktio, selviytymisstrategia. Sen tehtävä on valpastuttaa. Herää nainen, nyt tarkkana. Jotain vaarallista voi tapahtua, ellet ole juuri nyt varuillasi. Pelko on viesti.

Demoni sen sijaan? Se valehtelee.

Lue lisää Mitä eroa on pelolla ja demonilla?

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Hylis ja riittis kävivät kylässä taas tällä viikolla

Hylis ja riittis kävivät kylässä taas tällä viikolla

Elämässäni on kaksi demonia. Toinen käy kylässä harvoin, mutta on valtava. Syö tyhjäksi kaikki energiavarastot, viskoo järjestyksen pitkin seiniä ja lamaannuttaa minut kuin syödyksi tulemista odottavan saaliseläimen. Toinen vierailee luonani vähän väliä. Se ei ole ihan niin kookas, mutta se on sitkeä. Se juttelee ilkeämielisesti ja saa minut epäilemään ja epäröimään. Se imee ilon, uskon ja rakkauden.

Näistä ensimmäinen on hylätyksi tulemisen pelko ja jälkimmäinen on riittämättömyyden pelko. Olen antanut niille nimet hylis ja riittis.

Lue lisää Hylis ja riittis kävivät kylässä taas tällä viikolla

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Teko on yhdentekevä

Teko on yhdentekevä

Yksi päivä päässäni muljahti. Ymmärsin, kuinka tarkoitus- ja teko-orientoituneita olemme. Käytämme ihan käsittämättömiä määriä aikaa ja energiaa puhuaksemme siitä, mitä joku teki tai jätti tekemättä – sekä yllättävän paljon myös siitä, mitkä olivat ihmisen aikeet tekojen takana. Sehän on se kuuluisa tarkoitus, kun ne keinot pyhittää, vai mitä?

Jos asiaa kuitenkin tarkastelee tarkemmin, niin mahtaako teolla itsellään olla ihan yhtään mitään merkitystä? Entä, jos ne ovatkin ne seuraukset, joihin meidän pitäisi kiinnittää katseemme.

Lue lisää Teko on yhdentekevä

Kirjoitettu Ei kommentteja artikkeliin Ai tän ei pitäiskään olla ruskea

Ai tän ei pitäiskään olla ruskea

Viimeksi kun uumoilin, että seuraavakin hurahtamisen kohteeni olisi epäilemättä jollain tavalla hippiä, en silti villeimmissä kuvitelmissanikaan voinut aavistaa, että hurahdan seuraavaksi siivoamiseen. Kas kun minä vihaan siivoamista. Se on nähdäkseni kotitöistä se kaikkein ääliömäisin ja älyttömin.

Siivota pitää vähän väliä, ja ihan kohta on taas sotkuista. Loputon suo, joka ei tuota mitään iloa. Paitsi sitten kun tuntikausien kidutuksen jälkeen on puhdasta, se on ihan kiva. Vartin. Sitten on taas sotkuista. Olen ollut valmis ulkoistamaan kotini siivouksen jo hyvän tovin.

Mutta nyt?

Lue lisää Ai tän ei pitäiskään olla ruskea