Hylkää ensimmäinen ajatuksesi

Kesätöiden hakuaika ja CV:n eli ansioluettelon rakennuspuuhat ovat käsillä. Useat raapivat päätään ja repivät tukkaansa yrittäessään tiivistää itseään kappaleeseen tai kahteen. On taitolaji kertoa itsestään olennaiset, mutta jättää jäljelle myös riittävästi mielenkiintoisia epäolennaisuuksia. Hankaluutensa tehtävään tuo myös se, että tuhatkunta muuta yrittää tehdä täsmälleen samaa – ja paremmin!

Annan sinulle nyt neuvon, joka minun oli hyvin, hyvin vaikea omaksua, mutta joka on elintärkeä: hylkää ensimmäinen ajatuksesi. Hylkää se. Nyt heti.

Kun saat kirjoitettua itsestäsi bion ja olet siihen tyytyväinen, deletoi se ja aloita alusta.

Miksi, kysyt nyt ja hyvä, että kysyt. Siksi, että arviolta liian monta muutakin ihmistä on tullut ajatelleeksi täsmälleen samaa. Se ei ole suotta ensimmäinen ajatuksesi, vaan se on ensimmäinen, koska se on helpoin.

Erotu. © Minna Hokkanen
Erotu. © Minna Hokkanen

Todennäköisesti biossasi lukee, että olet itsenäiseen työskentelyyn kykenevä, ulospäinsuuntautunut tiimipelaaja. Väittänet myös olevasi nopea oppimaan, tykkääväsi haasteista ja suhtautuvasi työhön intohimoisesti. Mainitsetko heikkoudeksesi olevasi liiallinen perfektionisti vai kerrotko haluavasi jatkuvasti oppia uutta? Kaikki nämä löytyvät tuhansista muistakin ansioluetteloista siksi, että ne tulevat ensimmäiseksi mieleen.

Siis hylkää ne. Mieti kauemmin. Tongi syvemmälle. Kaiva esiin lukuisia tapoja kuvata itseäsi ja valitse niistä ne, jotka tuntuvat paitsi omilta myös uusilta. Hätkähdytä itsesikin.

Yksi tapa tonkia syvemmältä on kirjoittaa tajunnanvirtana ainakin viisikymmentä adjektiivia itsestään mitään sensuroimatta ja poimia niiden joukosta parhaimmat, osuvimmat ja mielenkiintoisimmat. Jos alkuun pääseminen tuntuu vaikealta, selaa esimerkiksi Wikipedian adjektiiviluetteloa tai kysy mielipiteitä lähipiiriltäsi.

Itse tiivistän itseni sanoihin sisukas viestintäkameleontti. Miten sinä tiivistät itsesi?

 

Niin mutta miksi?

Jos olet hiljattain viettänyt aikaa kyselyikäisen lapsen kanssa, olet ehkä huomannut vastaavasi toistuviin miksi-kysymyksiin. Aina, kun luulet keksineesi erityisen näppärän ja tyhjentävän vastauksen taaperon ihmettelyyn, pommitetaan lapsen suusta uusi ”niin, mutta miksi” ja taas pohditaan syntyjä syviä. Yleensä miksi-ketju päättyy vastaajan, ei kysyjän, turhautumiseen ja esiin kaivetaan Muumit tai joku muu harhautustekijä.

Niin, mutta miksi?
Niin, mutta miksi? © Minna Hokkanen

Miksi-kysymyksillä pommittaminen menee kasvun myötä ohi. Tämä totaalinen asioiden kyseenalaistaminen olisi kuitenkin hyödyllinen temppu myös aikuisiällä, kirjoittaa Nigel May Barlow kirjassaan re-think. Hän muistuttaa, että vain kysymällä riittävän usein ja lapsenomaisesti ”miksi?”, voimme havaita tekemisissämme ja ajattelussamme parkkiintuneita ja huonoja käytäntöjä.

Viestintään tämä liittyy siten, että voimme viestiä vain sitä, mitä olemme ensin ajatelleet. Valitsemamme sanat ja sanonnat, käyttämämme fraasit, uskomamme totuudet, julistamamme mielipiteet ja näkökulmat tarvitsevat kaikki välillä tuulettamista, jotta ajattelumme ja viestintämme pysyy raikkaana.

Yksi hyvä tapa viedä ajatukset hetkeksi ulos pakkaseen raikastumaan, on ottaa jokin varmuutena pitämäsi ajatus ja alkaa kysyä itseltäsi johdonmukaisesti, että ”miksi?”. Avuksi voi ottaa vaikka ystävän tai puolison, jos itsekseen puhuminen tuntuu omituiselta. Miksi-kysymystä voi myös jalostaa esimerkiksi seuraavanlaisiin muotoihin:

  • Miksi juuri sinne?
  • Miksi juuri sitä?
  • Miksi juuri nyt?
  • Miksi ei?
  • Mistä tiedät?
  • Miten niin muka?

Kun seuraat ketjua riittävän pitkälle löydät todennäköisesti umpikujan, jossa et osaa enää vastata tai et ole vastauksiisi tyytyväinen. Oma umpikujani on monesti ”siksi, kun minusta tuntuu siltä”. Tästä ei pidä hätääntyä tai murheellistua. Välillä vastauksen puuttuminen tai asioiden joltain tuntuminen on ihan riittävä perustelu lopettaa kyselyleikki. Alitajuntasi on kuitenkin käynyt umpikujassa tutustumassa siihen ja voi olla, että jonkin ajan päästä kysymysleikin toistaessasi päädytkin toisenlaiseen vastaukseen tai jopa miettimään alkuperäistä näkökulmaasi uudelleen.

Haastankin sinut siis tänään kysymään itseltäsi ja ystäviltäsi, että ”miksi?”. Tuuleta ajatteluasi ja tutki, saatko itsesi ”siksi, kun minusta tuntuu siltä” -umpikujaan.

Miksikö? Äh, katso Muumeja!

PS. Jos et itse saa kysymysleikkiä alkuun, pistä ajatuksesi kommentteihin ja minä kyselen miksi-kysymykset puolestasi!