Yhtäältä olen todella onnellinen, että viime päivinä on vatvottu tasa-arvokysymyksiä hashtagin #vaikkaolennainen johdolla. Julkisuuteen ilmaantui Laura, jota oli kohdeltu pöyristyttävällä tavalla, kun hän oli hakenut suomalaiseen metsäjättiin kesätöihin. Tarina synnytti kiivaan ryöpytyksen, jossa puitiin, onko oikein kieltäytyä ottamasta naista haastatteluun, koska hän on nainen.
On ehdottomasti hyvä, että yhteiskunnan piintyneisiin asenteisiin ja sukupuoleen tuijottavien jääräpäiden änkyröintiin puututaan. Epäkohdat on hyvä tuoda esiin ja niistä on tärkeää puhua julkisesti, avoimesti ja järkevästi.
Kielen selkeys on ajatuksen selkeyttä. Olen varma, että kyseinen lause on totta ja näkemykseni on pelkästään vahvistunut kuluneen kuukauden aikana. Tähän on johtanut neljä asiaa.
Katleena painottaa moneen otteeseen, miten tärkeää kielen selkeys on. Hän suosittelee karsimaan turhan ammattijargonin ja pyrkimään kohti ymmärrettävää ja loogista puhetta.
Hei sinä nuori yrittäjä, joka pykäät yrityksellesi nettisivuja suurenmoisen innostuksen vallassa. Pysähdy hetkeksi ja mieti, minne olet kätkenyt nettisivujesi pihvin. Onko olemassa vaara, että sivujesi tärkein asia on tungettu niin syvälle sivustorakenteeseen, ettei sitä löydä tryffelipossukaan?
Toisinaan lukija uuvutetaan perusteluilla, selityksillä, taustoilla ja tarinoilla ennen kuin kerrotaan se kaikkein tärkein. Malli on tuttu eurooppalaisesta tutkimuskäytännöstä, jossa ensin esitetään hypoteesi ja tehty tutkimus ja lopuksi vasta kerrotaan johtopäätökset ja lopputulos. Amerikassa tutkimukset kirjoitetaan toisin päin: ensin tulevat löydökset ja johtopäätökset, sitten vasta todisteet ja perustelut.
Amerikkalainen malli toimii paremmin nettisivuilla, joiden tarkoitus on myydä. Tällöin esitetään ensin tärkein asia eli se, mitä hyötyä myytävänä olevasta asiasta on minulle eli potentiaaliselle asiakkaallesi. Kerro siis ensin, että mitä ja vastaa vasta sitten kysymyksiin miksi, miten, milloin ja mitä maksaa.
Jos jemmaat pihvin sivuston syövereihin, se alkaa ennen pitkää haista todella pahalta. Eikä siitä ei ole piilossa kenellekään mitään iloakaan.
Jos olet hiljattain viettänyt aikaa kyselyikäisen lapsen kanssa, olet ehkä huomannut vastaavasi toistuviin miksi-kysymyksiin. Aina, kun luulet keksineesi erityisen näppärän ja tyhjentävän vastauksen taaperon ihmettelyyn, pommitetaan lapsen suusta uusi ”niin, mutta miksi” ja taas pohditaan syntyjä syviä. Yleensä miksi-ketju päättyy vastaajan, ei kysyjän, turhautumiseen ja esiin kaivetaan Muumit tai joku muu harhautustekijä.
Miksi-kysymyksillä pommittaminen menee kasvun myötä ohi. Tämä totaalinen asioiden kyseenalaistaminen olisi kuitenkin hyödyllinen temppu myös aikuisiällä, kirjoittaa Nigel May Barlow kirjassaan re-think. Hän muistuttaa, että vain kysymällä riittävän usein ja lapsenomaisesti ”miksi?”, voimme havaita tekemisissämme ja ajattelussamme parkkiintuneita ja huonoja käytäntöjä.
Viestintään tämä liittyy siten, että voimme viestiä vain sitä, mitä olemme ensin ajatelleet. Valitsemamme sanat ja sanonnat, käyttämämme fraasit, uskomamme totuudet, julistamamme mielipiteet ja näkökulmat tarvitsevat kaikki välillä tuulettamista, jotta ajattelumme ja viestintämme pysyy raikkaana.
Yksi hyvä tapa viedä ajatukset hetkeksi ulos pakkaseen raikastumaan, on ottaa jokin varmuutena pitämäsi ajatus ja alkaa kysyä itseltäsi johdonmukaisesti, että ”miksi?”. Avuksi voi ottaa vaikka ystävän tai puolison, jos itsekseen puhuminen tuntuu omituiselta. Miksi-kysymystä voi myös jalostaa esimerkiksi seuraavanlaisiin muotoihin:
Miksi juuri sinne?
Miksi juuri sitä?
Miksi juuri nyt?
Miksi ei?
Mistä tiedät?
Miten niin muka?
Kun seuraat ketjua riittävän pitkälle löydät todennäköisesti umpikujan, jossa et osaa enää vastata tai et ole vastauksiisi tyytyväinen. Oma umpikujani on monesti ”siksi, kun minusta tuntuu siltä”. Tästä ei pidä hätääntyä tai murheellistua. Välillä vastauksen puuttuminen tai asioiden joltain tuntuminen on ihan riittävä perustelu lopettaa kyselyleikki. Alitajuntasi on kuitenkin käynyt umpikujassa tutustumassa siihen ja voi olla, että jonkin ajan päästä kysymysleikin toistaessasi päädytkin toisenlaiseen vastaukseen tai jopa miettimään alkuperäistä näkökulmaasi uudelleen.
Haastankin sinut siis tänään kysymään itseltäsi ja ystäviltäsi, että ”miksi?”. Tuuleta ajatteluasi ja tutki, saatko itsesi ”siksi, kun minusta tuntuu siltä” -umpikujaan.
Olen ollut viimeiset kaksi ja puoli vuotta elämästäni viestintätoimistotyöntekijä. Kun minulta kysytään, mitä teen työkseni, vastaan ”viestintää”. Työnkuvani liukuessa kokoajan enemmän ja enemmän digitaalisten viestintävälineiden pariin, on vastaukseeni hiipinyt myös äänetön risuaita.
Yleensä kysyjä tyytyy vastaukseeni. Viestintä, risuaidalla tai ilman, on sen verran tunnettu yleissana, että jokaisella on jonkinlainen ymmärrys sen sisällöstä. Kun kysyin Twitteriltä, mitä #viestintä on, sain muutaman hyvin intuitiivisen vastauksen.
”Mutta ehkä viestintäkin on samalla tapaa vaikeasta selitettävä kuin ajan käsite oli filosofi ja kirkkoisä Augustinukselle (354–430): ’Jos minulta ei kysytä, mitä aika on, niin tiedän sen. Mutta jos minulta kysytään, niin en tiedä.'”
Vaikka olen opiskellut yliopistossa tiedotusoppia ja tehnyt töitä viestintätoimistossa, on viestinnän tarkka ja yksiselitteinen määritteleminen minullekin vaikeaa.
Etymologisesti ajatellen viestintä on suoran viestintämallin mukainen tapahtuma, jossa joku taho viestii vastaanottajataholle jonkin viestin jollain välineellä. Kuten johdatus viestintätieteisiin kertoo:
”Suomen kielen sana ’viestintä’ juontuu venäjän kielen sanasta ’vest’ (sanoma, viesti). Nykysuomen Sanakirjan mukaan viesti on ’muulla tavoin kuin välittömästi, henkilökohtaisesti perille toimitettava tai leviävä sanoma, sana, tiedotus, ilmoitus, uutinen tms.'”
Wikipedia lisää määritelmään vuorovaikutteisemman näkökulman, jossa viestintä on paitsi sanomien siirtämistä myös merkitysten tuottamista. Myös johdatus viestintätieteisiin toteaa, että ”yleensä viestintä ymmärretään kaksisuuntaiseksi toiminnaksi, vuoropuheluksi, jossa toisen puhuessa toinen kuuntelee ja päinvastoin”. Ajattelimmepa viestintää informaation siirtona, merkitysten tai yhteisyyden tuottamisena, tarkastelemme viestintää aina vain yhdestä, rajallisesta näkökulmasta.
Ehkä maalaisjärjellisen määritelmän kehittäminen ei vaadi näkökulmaviidakkoon eksymistä.
Määritelmien ja näkökulmien moninaisuus osoittaa kuitenkin jotain, mitä olen kysyjille vastatessani mielessäni jo uumoillut: viestintä on jotain lähtökohtaisesti perustavanlaatuista ja kaiken kanssakäymisen edellytys. Aina, kun olemme kontaktissa ympäröivän maailman kanssa, olemme astuneet viestinnän alueelle. Viestit, sanalliset ja sanattomat, tahalliset ja tahattomat, sinkoilevat meistä kaikkialle ympärillemme ja kohdatessaan vastaanottavan tahon, ne aiheuttavat jonkinlaista resonointia.
Mitä sitten tekee viestintäalan ammattilainen? Useimmiten viestintäalan ammattilainen keskittyy sanallisiin ja tahallisiin viesteihin ja pyrkii joko itse luomaan tai auttamaan muita luomaan sellaisia viestejä, jotka löytävät oikean yleisön ja saavat aikaa toivotunlaista resonointia.
Tämä on minun maalaisjärjellinen ymmärrykseni viestinnästä.
Mitä viestintä sinun mielestäsi on? Jätä kommentilla jälkesi ajatteluuni!
