Onko sinulla taipumusta tuijottaa viestiä ja miettiä, että mitähän tuo lähettäjä tällä oikein tarkoittaa? Entä onko sinulla tapana etsiä metatason viestejä sanottujen sanojen takana? Minulla on ollut, koska olen tällainen kielen tasoihin ja monimerkityksellisyyteen rakastunut ja huonohkolla itsetunnolla riivattu ylianalysoija.
Mutta tiiäks mitä olen tässä hiljattain – vaihteeksi – tajunnut? Se on maailman turhinta ja typerintä hommaa. Se on myös yksi niitä asioita, joka vie kaiken hapen elämästä ja vieraannuttaa ihmisen hetkestä. Se uuvuttaa myös ne, jotka yrittävät meille jotain viestiä.
Jaa että mitä että? No annahan kun yritän selittää.
Tähän kuuluisi laittaa kulunut sitaatti Äiti Teresasta ja sodan vs. rauhan puolesta marssimisesta. Uumoilen, että tiedät sen laittamattakin (tai googlaat nopeasti salaa), joten voin mennä suoraan aiheeseen. Tämä minun ei-niin-surkeiden sekoamisteni sarja jatkuu ja nyt olen hurahtanut hyväksyvään lempeyteen.
Vastustamalla pahenee
Olen siis viimein havainnut todeksi sen, minkä viisaat ihmiset ovat tienneet aina: vastustamalla pahenee. Elämässäni pitkään vaikuttanut Hanna tapasi aina tokaista minulle, että ”älä hytise, syleile kylmyyttä”, kun hampaat loukkua lyöden ja huulet sinisenä tärisin pakkasessa. Ai että se vitutti. Ai että kuinka oikeassa hän olikaan.
Muistatteko noin vuosi sitten, kun kerroin tajunneeni olleeni itseäni kohtaan monta vuotta ihan totaalinen mulkku? Sitä tietysti luulisi, että tämä tajuaminen olisi ajanut jonkinlaiseen muutokseen, mutta ei. Tiedosta harvoin seuraa toimintaa. Vaadittiin vielä yksi vuosi mulkkuutta ja kymmenkunta oivallusta, ennen kuin mitään tapahtui.
Olen pitkään, todella pitkään, siis aivan liian pitkään, pyöritellyt päässäni artikkelia kielen vallasta. Olin saanut aikaiseksi pelkän ingressin, joka meni näin: ”Ampumalla sinua päähän, lopettaisin luultavasti maallisen taipaleesi. Ampumalla päähäsi ajatuksia, minulla on valta muuttaa maallisen taipaleesi kulkua. Näistä jälkimmäinen on nähdäkseni tuhoisampaa.” On selvää, että yritin syödä elefantin.
Aamulehden avauksesta seurannut paskamyrsky on kuitenkin tuonut diskurssianalyytikon minussa jälleen aiheeni äärelle, tällä kertaa tosissani ja väkisin. Yrittäkää nyt hyvät ihmiset ymmärtää, että sillä on merkitystä, millaista kieltä käytämme.
”Vuosi 2016 ei tosiaan ole ollut juuri kenenkään lempivuosi”, kirjoittaa kollegani Noora Stapleton. Ei ole ei. Itse asiassa vilkutan vuodelle 2016 tuntematta minkäänlaista ystävällistä haikeutta. Vuosi on kuitenkin vahvistanut hauskan populaarikulttuuriteorian, jonka elämääni toi Netflix-sarjaUnbreakable Kimmy Schmidt.
Spoilaamatta liikoja avaan sarjan ideaa tämän verran: tarina kertoo nuoresta naisesta, joka on viettänyt 15 vuotta elämästään bunkkerissa maan alla hullun uskonlahkon kidnappaamana. Bunkkerissa ollessaan Kimmyn on väännettävä valtavaa kampea tuottaakseen (tietämättään) sähköä lahkon johtajan viihdelaitteisiin. Tehtävä on uuvuttava ja yksitoikkoinen.
Kun Kimmylta kysytään, miten hän jaksoi vääntää kampea tuntikausia, hän vastaa:
”I learned a long time ago that a person can stand just about anything for 10 seconds, then you just start on a new 10 seconds. All you’ve got to do is take it 10 seconds at a time.”
Yhtäältä olen todella onnellinen, että viime päivinä on vatvottu tasa-arvokysymyksiä hashtagin #vaikkaolennainen johdolla. Julkisuuteen ilmaantui Laura, jota oli kohdeltu pöyristyttävällä tavalla, kun hän oli hakenut suomalaiseen metsäjättiin kesätöihin. Tarina synnytti kiivaan ryöpytyksen, jossa puitiin, onko oikein kieltäytyä ottamasta naista haastatteluun, koska hän on nainen.
On ehdottomasti hyvä, että yhteiskunnan piintyneisiin asenteisiin ja sukupuoleen tuijottavien jääräpäiden änkyröintiin puututaan. Epäkohdat on hyvä tuoda esiin ja niistä on tärkeää puhua julkisesti, avoimesti ja järkevästi.
Hei sinä nuori yrittäjä, joka pykäät yrityksellesi nettisivuja suurenmoisen innostuksen vallassa. Pysähdy hetkeksi ja mieti, minne olet kätkenyt nettisivujesi pihvin. Onko olemassa vaara, että sivujesi tärkein asia on tungettu niin syvälle sivustorakenteeseen, ettei sitä löydä tryffelipossukaan?
Toisinaan lukija uuvutetaan perusteluilla, selityksillä, taustoilla ja tarinoilla ennen kuin kerrotaan se kaikkein tärkein. Malli on tuttu eurooppalaisesta tutkimuskäytännöstä, jossa ensin esitetään hypoteesi ja tehty tutkimus ja lopuksi vasta kerrotaan johtopäätökset ja lopputulos. Amerikassa tutkimukset kirjoitetaan toisin päin: ensin tulevat löydökset ja johtopäätökset, sitten vasta todisteet ja perustelut.
Amerikkalainen malli toimii paremmin nettisivuilla, joiden tarkoitus on myydä. Tällöin esitetään ensin tärkein asia eli se, mitä hyötyä myytävänä olevasta asiasta on minulle eli potentiaaliselle asiakkaallesi. Kerro siis ensin, että mitä ja vastaa vasta sitten kysymyksiin miksi, miten, milloin ja mitä maksaa.
Jos jemmaat pihvin sivuston syövereihin, se alkaa ennen pitkää haista todella pahalta. Eikä siitä ei ole piilossa kenellekään mitään iloakaan.
Kesätöiden hakuaika ja CV:n eli ansioluettelon rakennuspuuhat ovat käsillä. Useat raapivat päätään ja repivät tukkaansa yrittäessään tiivistää itseään kappaleeseen tai kahteen. On taitolaji kertoa itsestään olennaiset, mutta jättää jäljelle myös riittävästi mielenkiintoisia epäolennaisuuksia. Hankaluutensa tehtävään tuo myös se, että tuhatkunta muuta yrittää tehdä täsmälleen samaa – ja paremmin!
Annan sinulle nyt neuvon, joka minun oli hyvin, hyvin vaikea omaksua, mutta joka on elintärkeä: hylkää ensimmäinen ajatuksesi. Hylkää se. Nyt heti.
Kun saat kirjoitettua itsestäsi bion ja olet siihen tyytyväinen, deletoi se ja aloita alusta.
Miksi, kysyt nyt ja hyvä, että kysyt. Siksi, että arviolta liian monta muutakin ihmistä on tullut ajatelleeksi täsmälleen samaa. Se ei ole suotta ensimmäinen ajatuksesi, vaan se on ensimmäinen, koska se on helpoin.
Todennäköisesti biossasi lukee, että olet itsenäiseen työskentelyyn kykenevä, ulospäinsuuntautunut tiimipelaaja. Väittänet myös olevasi nopea oppimaan, tykkääväsi haasteista ja suhtautuvasi työhön intohimoisesti. Mainitsetko heikkoudeksesi olevasi liiallinen perfektionisti vai kerrotko haluavasi jatkuvasti oppia uutta? Kaikki nämä löytyvät tuhansista muistakin ansioluetteloista siksi, että ne tulevat ensimmäiseksi mieleen.
Siis hylkää ne. Mieti kauemmin. Tongi syvemmälle. Kaiva esiin lukuisia tapoja kuvata itseäsi ja valitse niistä ne, jotka tuntuvat paitsi omilta myös uusilta. Hätkähdytä itsesikin.
Yksi tapa tonkia syvemmältä on kirjoittaa tajunnanvirtana ainakin viisikymmentä adjektiivia itsestään mitään sensuroimatta ja poimia niiden joukosta parhaimmat, osuvimmat ja mielenkiintoisimmat. Jos alkuun pääseminen tuntuu vaikealta, selaa esimerkiksi Wikipedian adjektiiviluetteloa tai kysy mielipiteitä lähipiiriltäsi.
Itse tiivistän itseni sanoihin sisukas viestintäkameleontti. Miten sinä tiivistät itsesi?
Jos olet hiljattain viettänyt aikaa kyselyikäisen lapsen kanssa, olet ehkä huomannut vastaavasi toistuviin miksi-kysymyksiin. Aina, kun luulet keksineesi erityisen näppärän ja tyhjentävän vastauksen taaperon ihmettelyyn, pommitetaan lapsen suusta uusi ”niin, mutta miksi” ja taas pohditaan syntyjä syviä. Yleensä miksi-ketju päättyy vastaajan, ei kysyjän, turhautumiseen ja esiin kaivetaan Muumit tai joku muu harhautustekijä.
Miksi-kysymyksillä pommittaminen menee kasvun myötä ohi. Tämä totaalinen asioiden kyseenalaistaminen olisi kuitenkin hyödyllinen temppu myös aikuisiällä, kirjoittaa Nigel May Barlow kirjassaan re-think. Hän muistuttaa, että vain kysymällä riittävän usein ja lapsenomaisesti ”miksi?”, voimme havaita tekemisissämme ja ajattelussamme parkkiintuneita ja huonoja käytäntöjä.
Viestintään tämä liittyy siten, että voimme viestiä vain sitä, mitä olemme ensin ajatelleet. Valitsemamme sanat ja sanonnat, käyttämämme fraasit, uskomamme totuudet, julistamamme mielipiteet ja näkökulmat tarvitsevat kaikki välillä tuulettamista, jotta ajattelumme ja viestintämme pysyy raikkaana.
Yksi hyvä tapa viedä ajatukset hetkeksi ulos pakkaseen raikastumaan, on ottaa jokin varmuutena pitämäsi ajatus ja alkaa kysyä itseltäsi johdonmukaisesti, että ”miksi?”. Avuksi voi ottaa vaikka ystävän tai puolison, jos itsekseen puhuminen tuntuu omituiselta. Miksi-kysymystä voi myös jalostaa esimerkiksi seuraavanlaisiin muotoihin:
Miksi juuri sinne?
Miksi juuri sitä?
Miksi juuri nyt?
Miksi ei?
Mistä tiedät?
Miten niin muka?
Kun seuraat ketjua riittävän pitkälle löydät todennäköisesti umpikujan, jossa et osaa enää vastata tai et ole vastauksiisi tyytyväinen. Oma umpikujani on monesti ”siksi, kun minusta tuntuu siltä”. Tästä ei pidä hätääntyä tai murheellistua. Välillä vastauksen puuttuminen tai asioiden joltain tuntuminen on ihan riittävä perustelu lopettaa kyselyleikki. Alitajuntasi on kuitenkin käynyt umpikujassa tutustumassa siihen ja voi olla, että jonkin ajan päästä kysymysleikin toistaessasi päädytkin toisenlaiseen vastaukseen tai jopa miettimään alkuperäistä näkökulmaasi uudelleen.
Haastankin sinut siis tänään kysymään itseltäsi ja ystäviltäsi, että ”miksi?”. Tuuleta ajatteluasi ja tutki, saatko itsesi ”siksi, kun minusta tuntuu siltä” -umpikujaan.
